lauantai 29. kesäkuuta 2013

new girl in house

niinkuin sanoin viime postauksessa, minulla on myös toinen nukke. <  huomaatteko tuon lauseen ja otsikon ristiriidan ? eli, minulla oli ennen pullip akemi homura, mutta se ei tuntunut omalta. joten vaihdoin sen kustomoituun nukkeen, jotkut varmaan tunnistavatkin kenen se oli ennen? entisen neitini omistaa kuitenkin nykyään hän. mutta asiasta toiseen, nimesin nuken Zoeyksi. ;> nimi ei ole vielä aivan varma, mutta luultavasti pidän sen. peruukin luultavasti pidän Zoeylla, mutta chipit varmaankin vielä vaihdan. obitsun tilaan jossakin vaiheessa, eli lainasin Michien obitsua. mutta ettei tästä tule hirveää selostusta vaikka tuli jo niin mennään kuviin.

EDIT
blogger ei nyt ollenkaan suostunu tottelemaan, eli tämä teksti pitäisi tulla kuvien jälkeen. eli siis huomasin, että mun kameran muokkauksien takia näyttää siltä, että Zoeyn peruukissa olisi valkoisia 'viivoja'. eli siis ne ovat oikeasti vain jotain 'esille tulevia' hiuksia, jotka vain muokkauksien takia näyttävät tosiaan valkoisilta. ;D
DSC_1296
DSC_1298DSC_1300
 DSC_1303

perjantai 21. kesäkuuta 2013

pink dream, let's begin

 
puhun nyt tähän alkuun. aloitin uuden blogin tietyistä syistä, jotkut kaverit tietävät miksi. tää on niin perinteistä, mutta esittelen itseni. :--D nimeni on siis Siiri ja omistan 2 nukkea, toisen mukaan tulee tämä nimi, eli Michien, Pullip Regeneration Paja. toisen mallia en sano, tietyistä syista. :> saatte kyllä vielä tietää miksi, mutta siihen saakka hän ei esiinny tässä blogissa. ~ kuvaan nikon D3100 nimisellä järjestelmäkameralla. laitan aina melkein flickrin kautta kuvat. ;> en nyt esittele itseäni enempää, vaan mennään kuviin. joita sain otettua kolme. nimittäin kaikki muut olivat ihan järkyttävän laatuisia. nämäkin ovat yli valottuneita, mutta vain tämän kerran. postaan varmaankin ainakin kerran viikossa. ellen toisin sano.
 
DSC_1284DSC_1285DSC_1287

anteeksi vielä kerran laadusta, nähkäämme seuraavan kerran ! ~